Lähtö lähenee...

Viimeisiä viikkoja viedään ja Costa Rican aallot jo huutelevat nimeäni. 20. elokuuta on aika heittää rinkka selkään, pyyhkiä Suomen pölyt jaloista ja hypätä koneeseen kohti aivan tuntematonta. Ensi syksyn ja talven kotini tulee olemaan Tyynenmeren rannalla sijaitseva pieni kylä Playa Matapalo, jonne lähden antamaan oman panokseni uhanalaisten merikilpikonnien suojeluprojektiin. Eli luonnonsuojelua aidoimmillaan. Kotoa rantaan 200 metriä. Ei paha.

Jos kelataan aikaa vähän taaksepäin viime talveen ja siihen, että miten tällaiseen reissuun päädyttiin. Neljä vuotta yliopistossa paahtaneena alkoi mieleeni hiipiä ajatus pienestä breikistä opintoihin. Lukiossa tuli vietettyä jo yksi perusvaihtovuosi Jenkkilässä, joten nyt halusin jotain aivan erilaista. Palkallista työharjoittelua ulkomailla pohdin pitkään, mutta kiireisen ja kandin täytteisen kouluvuoden aikana ajatus kaiken sen paperisodan läpikäymisestä ei oikein napannut. Ja sitten, kuin tilauksesta sähköpostiini napsahti viesti vapaaehtoistyöstä Maailmanvaihto-nimisen järjestön kanssa ja tiesin, että tässä se on. Puoli vuotta ulkomailla, joka voidaan ajatella ikään kuin vaihdon ja työharjoittelun välimaastona. Muutaman viikon päästä istuin jo haastattelussa ja noin viiden minuutin pohtimisen jälkeen hyväksyin maakseni Costa Rican. Ympäristöteekkarina pääsenkin sitten katselemaan ihan ruohonjuuritasolta, että mitä se luonnonsuojelu oikeasti voikaan olla.

Ja nyt sitä sitten ollaan ihan oikeasti lähdössä. Aivan yksin ei minun tarvitse seikkailuun hypätä vaan matkaseurakseni saan Suomesta vielä Mariannan ja Vilman. Meistä on kevään ja kesän aikana hitsautunut kasaan loistava tiimi ja uskon, että meillä tulee olemaan erittäin hauskaa reissata yhdessä. Etenkin kun menomatkalla meitä odottaa one night in Madrid!

Kun kerron tulevan kotimaani niin ihmiset tietävät Costa Ricasta keskimääräisesti yhtä paljon kuin costa ricalaiset varmaan tietävät Suomesta tai ylipäänsä Pohjois-Euroopasta. Myönnän, että itselläkin haastattelun jälkeen ainoat mielikuvani Costa Ricasta olivat palmuntäytteiset hiekkarannat missä saatoin melkein jo nähdä itseni surffilauta kourassa. Kotiin päästyäni piti ottaa karttakirja kauniiseen käteen ja katsoa, että mihin sitä nyt ollaankaan oikeasti lähdössä.  Tässä pieni wikipedian avustuksella toteutettu tietopläjäys maasta.

Eli Costa Rica on noin 4,5 miljoonan ihmisen minimaa Keski-Amerikassa. Pohjoinen rajanaapuri on Nicaragua ja etelässä vastaan tulee Panama. Lännessä kohtaa Tyynen valtameren ja idässä Karibianmeren.  Ilmasto on suomalaisittain ihan mukiinmenevä ja varsinaista talvea trooppista sadekautta lukuun ottamatta ei ole. Veikkaan, että vaihto Suomen kesästä 2012 Costa Rican sadekauteen ei tule mahdottomana järkytyksenä. Pääkaupunki on Helsingistäkin pienempi San Jose, jossa tulen luultavasti asustelemaan ensimmäiset viikot kielikurssin parissa. Costa Rica on rajanaapureihinsa verrattuna melko vauras ja korkean elintason maa, josta itseään ticoiksi kutsuvat costa ricalaiset ovat erittäin ylpeitä. Turismi on Costa Ricassa erittäin suuri elinkeino ja vuosien saatossa jenkit ovat paikoin tehneet Costa Ricasta oman Kanariansaarensa.    Päävientituotteina toimivat kuitenkin ananas, banaanit ja KAHVI! Kahvifriikkinä en osaa vielä edes kuvitella kahvinkulutukseni maksimointia ensi syksynä. Ja on sanomattakin selvää, että Costa Rican uskomaton luonto ja sen monimuotoisuus tulee varmasti vetämään pienen suomalaisen hiljaiseksi. Täältä voitte sitten lueskella, miten suomityttö pärjää viidakoiden, merenrantojen ja tulivuorten katveessa tarantellojen, kärmeksien ja moskiittojen armoilla.

Mutta tämä riittänee tältä kertaa. Seuraava blogipäivitykseni tulee varmasti lähdön hetkiltä, kun käsillä on viime hetken pakkaus ja ääretön viime hetken paniikki. Nyt vielä pari viikkoa fiilistelyä lattarirytmien tahtiin ja käytännön asioiden hoitoa sekä tietenkin läksiäiset! Sen jälkeen: ¡VAMOS!