Buenos tardesta vaan!

Ehjänä päästiin perille rinkkoineen kaikkineen ja lattarielämä alkakoon. Meillä kävi tuuri rinkkojemme kanssa, edellisen porukan matkatavarat joutuivat kuulema Iberian toimesta Dominikaaliseen tasavaltaan. 12 tuntia unta pallossa ja nyt ruvetaan tutkimaan, että missäs ihmeessä sitä ollaan. Halusin jotain aivan erilaista. Sitä sain. 

Lennot menivät todella hyvin. Fiilis oli edelleen todella hyvä ja rauhallinen, kun Finnairin pyörät irtosivat Suomen kamaralta. Madridin lento meni aika malttamattomasti ja neljä tuntia tuntui todella pitkältä ajalta. Perillä meitä syleili koko kesän odotettu lämpö ja edes + 37 astetta ei tuntunut yhtään pahalta, hyvin autuaasti otin tuon lämmön vastaan! Väsyneet matkustajat palkitsi hotellin ylläri buffetti ja heti ensimmäisenä iltana saatiin nauttia aidosta espanjalaisesta ruoasta. Illalla kävimme pyörähtämässä Madridin yössä ja Madrid onnistui valloittamaan ainoastaan yhden illan/yön perusteella sydämeni täysin! Minullahan on vielä Erasmus-vaihtovalttikortti käyttämättä...

Tästä se lähti!

Madridin öisiä nähtävyyksiä. Kuninkaanlinna. Kunkku ei ollut tosin kotona.

Löydettiin hieno mainos.

Madridin huilailun jälkeen lähti käyntiin puuduttava 11 tunnin lento San Joseen. Olen ylpeä itsestäni, sillä sain kirjoitettua jopa pari kouluesseetä. Loppumatkasta tunnelma oli aika väsynyt ja jutut sen mukaisia, mutta vihdoin ja viimein Atlantin jälkeen koneen ikkunasta avautui näkymä tulevaan kotimaahan. Pelkkää vihreyttä ja metsää ja vuoria joka suuntaan ja viimeiseen asti tuntui, että kone laskeutuu johonkin banaaniplantaasille. Maan pieni koko realisoitui viimeistään siihen, kun kiitoradan vieressä juoksi lehmiä ja hevosia ja San Josen kansainvälinen lentokenttä vaikutti koneen ikkunasta enemmänkin ladolta. Sisältä kuitenkin hyvin siisti. Costa Rican tullitäti oli oikein ystävällinen ja rupattelun lomassa unohti tyystin kysyä kaikki kysymykset, joita äkkiseltään olisin luullut heidän kysyvän. Häntä ei juurikaan kiinnostanut miksi maahan tulen, mitä täällä teen ja milloin lähden. Vastassa kentällä meitä oli iloinen ACI:n joukko ja autollinen maahan tulleita väsyneitä matkaajia kiikutettiin ACI:n toimistolle odottamaan isäntäperheitä. Lämpöä oli semmonen +25 ja sää oli tuulinen ja pilvinen. Marianna erehtyi kysymään, että onko täällä aina näin lämmin (tarkoittaen korkeaa ilmankosteutta), johon hölmistyneenä vastasivat, että täällähän on nyt kylmä. Kerroin heille Suomessa olleen 6 astetta lähtiessä, johon he puolestaan vastasivat, että tuohon lämpötilaan costa ricalaiset kuolisivat. Hyökkäsimme Mariannan kanssa melko välittömästi toimiston kahvihuoneeseen maistamaan ekat kupilliset kuuluisaa Costa Rican sumppia, mutta kahvihetki jäi melko lyhyeksi kun isäntäperheemme tuli meitä hakemaan. Matkan aikana ymmärsin yhä paremmin ja paremmin miksi meidän ei täällä anneta ajaa autoa.  Kesken pahimman ruuhkan tienristeykseen haahuili hemmo esittämään performanssitaidetta tulikeppien kanssa pyytäen ohi ajavilta autoilta rahaa. Torvea ei ajaessa säästelty ja liikennesäännöt tuntuivat enemmänkin kehotuksilta. 

Seuraavat kaksi viikkoa asun Mariannan kanssa suomalaisiin tykästyneessä sijaisperheessä, johon kuuluu äidin ja isän lisäksi 16, 22 ja 24- vuotiaat siskot, taloudenhoitaja ja kaksi hullua koiraa. Perhe ei puhu meille englantia ja olen yllättänyt itsenikin siitä, kuinka hyvin espanjaa ymmärrän. Vastaaminen on vielä eri asia. Perhe on kuitenkin aivan ihana ja meidät on otettu arkeen mukaan kahtena tyttärenä. Heillä on usein väliaikaisvaihtareita, joten he myös ymmärtävät lentojen jälkeisen jetlagin ja tunnemyllerryksen mitä uusi kulttuuri tuo tullessaan. Nytkin kesken dataamisen mamma kiiruhti tuomaan meille eksoottisista hedelmistä tehdyt juomat.

Tänään vielä vähän lepiä ja iltapäivällä korkeintaan kävelylenkki uuden kodin ympäristöön. Toistaiseksi ulkona näyttää siltä kuin kuvittelin, palmuja kaikkialla ja äänimaailma on kuin suoraan eläinkaupasta, sillä kaikkialla lentelee vaikka minkä värisiä papukaijoja. En malttaisi odottaa pääsyä uuteen "kotiin" Matapaloon meren rannalle. Isäntäperhekin ihasteli tulevan kotini sijaintia ja vilkaistuaan nyt jo melko ruskettuneita käsivarsiani tokaisivat, että tulen varmasti olemaan hienon värinen kun palaan takaisin Suomeen. 

Paratiisissa siis kaikki hyvin. Seuraavan päivityksen yhteydessä lupaan kertoa enemmän  kiinnostavia faktoja ja laittaa kuvia uusista huudeista. Emme ole omine nokkinemme vielä uskaltautuneen kodin ulkopuolelle. San Jose kiittää ja kuittaa.