Ripaus Karibiaa

Niin se vaan aika menee ja kalenterissa kääntyi lokakuu. Töistähän minun piti tässä blogikirjoituksessa höpistä, mutta kirjoitan kuitenkin mieluumin pikaisen kirjoituksen matkustelusta ja lomailusta Costa Ricassa. Projektimme luonteeseen siis kuuluu minun ja Robertin osalta rytmi, jossa paiskimme töitä ilman vapaapäiviä 3 viikkoa ja sen jälkeen saamme luvan totaaliseen rentoutumiseen 8 päivän ajan, jolloin voimme suunnata nokkamme vaikka kohti sitä Karibiaa. Projektissamme myös tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä, sillä lyhytaikaisten vapaaehtoistyöntekijöiden osalta vaihtuvuus tapahtuu tiuhaan tahtiin. Joidenkin kanssa kemiat loksahtavat heti kohdilleen ja matkaseuraa noiden vapaaviikkojen ajaksi ei ole vaikea löytää. Ensimmäisinä vapaapäivinä otimmekin Zurichissa asuvan Ioanan kanssa suunnaksi Karibianmeren.

10 tuntia bussissa yhdellä San Josen vaihdolla kustantaen yhteensä noin 10 euroa ja olimme perillä toisella puolen Costa Ricaa, Puerto Viejon pienessä lomakaupungissa. Jos joku on Costa Ricassa halpaa niin se on kyllä bussilla matkustaminen. Jos istumalihakset vain kestää hyvinkin mielenkiintoisia ja puuduttavan pitkiä matkoja ja vuoristoteitä niin siinä tapauksessa Costa Rican läpikäyminen 6 kuukauden aikana tulee olemaan melko mutkaton tehtävä. Bussiyhteydet ovat myös melko laadukkaat ja bussitkin suhteellisen mukavia matkustaa. Bussissa toki vaanii omat vaaransa ja ammattivarkaat ovat arkipäivää turisteille suosituilla reiteillä. Etenkin jos olet niin hölmö että laitat tavarasi bussin ylähyllylle ja käyt nukkumaan. Maalaisjärjen käyttö on sallittua Costa Ricassa. Mutta joskus sattuu vain käymään uskomattoman huono tuuri, kuten Robert-paralle, jolta on jo KAHDESTI varastettu kaikki arvokas omaisuus; puhelin, kamera, läppäri, lompakko..ja molemmat kerrat ns. ”turvallisissa” olosuhteissa yksityiskiinteistön sisällä. Mutta näissäkin tapauksissa paistoi pieni huolimattomuus ja tavaroiden jättäminen liian houkuttelevasti lojumaan. Tilaisuus tekee varkaan.

Mutta anyway. Kohteeksi valitsimme siis Puerto Viejon, joka tällä hetkellä vallitsevana low-season-aikana paljastui erittäin miellyttäväksi lomakohteeksi. Pieni kylä nukkui ikään kuin talviunta ja hintatasokin oli vielä kohdillaan. Maksoimme pienestä rantabungalowistamme kymmenisen dollaria per nuppi yöltä. Maisemat olivat kuin suoraan Pirates of the Caribbean leffoista (jotka kaikki osaan ulkoa) ja katukuvasta ei olisi uskonut olevansa Costa Ricassa. Bob Marley näkyi ja kuului kaikkialla ja lähes kaikki oli maalattu Jamaican väreillä. Kadulla tallusteli aitoja rastafareja, joiden puheesta oli hitusen vaikea saada selvää, mutta kovin ystävällisiltä silti vaikuttivat.  Ainoat miinukset menivät sille, ettei kaupungissa saanut millään puhuttua espanjaa, vaan paikalliset vastasivat kaikkiin kysymyksiin englanniksi, mikä meinasi käydä ketuttamaan useita kertoja.

Joulukuussa tämä viehättävä rantakaupunki muuttuu kuitenkin jenkkien lomakyläksi ja kaupungissa on bileet 24/7. Silti tuonakin aikana lähiympäristöstä löytää viehättäviä hiljaisia hostelleja ja autioita rantoja jos hieman viitsii nähdä vaivaa ja erkaantua Puerto Viejon keskustasta ja ottaa esimerkiksi suunnaksi Manzanillon pienen tuppukylän, jonka paratiisirannoille pyöräilimme lähes päivittäin.

Pyöräilyn lomassa suoritimme lähinnä totaalista rentoutumista riippumatoissa ja kävelyretkiä Puerto Viejon kylässä. Kerran puolivahingossa löysimme myös metsän uumenista pienen suklaatehtaan, jonne jumituimme juttelemaan paikan ainoan työntekijän kanssa ja vastapalkkioksi seuran pitämisestä saimme maistella huippulaadukkaita suklaita eri valmistusvaiheissa. Halusimme myös vierailla Cahuitan kansallispuistossa, jonne ei ilman opasta ole asiaa, joten hieman vastahakoisesti jouduimme buukkaamaan hyvinkin turistimaisen snorklaus+vaelluspaketin toki melko edulliseen 35 dollarin hintaan. Snorklaus oli minulle elämys, sillä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni sukeltamaan korallien maailmaan. Toki ympärillä hyörivät, pärskivät ja huutavat saksalaisturistit pilasivat usein kalojen katselun ja sain polskia aika kauas muusta ryhmästä, jotta kaloja sai katsella rauhassa ilman niiden säikkymistä. Yhdessä vaiheessa havahduin siihen, että useilla snorklaajilla tuli hyvinkin kiire takaisin veneille ja syyksi ilmeni se, että uiskentelimme yhdessä vakuuttavan kokoisen riuttahain kanssa. Minä olin tästä kuitenkin autuaan tietämätön ja pettymys oli suuri kun tajusin mitä missasin ja  en päässyt tätä otusta kohtaamaan. Riuttahait kun ovat ihmiselle täysin vaarattomia. Cahuitan kansallispuisto oli melko nopeasti läpikäyty ja kansallispuiston apinoita näimme ihan ”omalla” bungalowimme pihallakin. Ehkä vaikuttavinta oli oppaan osoittama hyvinkin suloinen keltainen kärmes, jonka pureman jälkeen on kuitenkin aikaa noin 30 minuuttia hakeutua apuun ennen kuin vintti pimenee. En halua toiste kohdata tätä ”eyelash-viper”- nimistä kaveria.  Opas oli ilmeisesti kiertänyt puistossa joskus aikaisemminkin, sen verran tottuneesti mm. poimi myrkyllisiä hämähäkkejä puista ja pensaista ja ylpeänä esitteli näitä meille. Kohteliaasti tarjosi myös lounaaksi termiittejä, mutta minulla ei ollut nälkä.

Manzanillon rannat olivat kohtuullisen hienoja.

Auringonlasku Puerto Viejossa.

Meidän snorklauspaatti.

Tätä voi kutsua jo ekologiseksi taloksi.

Karibian seikkailun jälkeen Ioanaa kohtasi paluu takaisin Zurichiin ja minua odottivat työt Matapalossa.  Paluumatkalla tein yhden yön stopin San Josessa. Kylmä, sateinen, pimeä ja ankea San Jose oli nähty jo muutamassa tunnissa ja heti aamulla klo 05.00 otin taksin bussiasemalle ja hyppäsin ensimmäiseen bussiin takaisin lämpöön. Viimeisenä vapaapäivänä latasin akut Dominicalin surffikaupungissa, josta on matkaa Matapaloon vain noin vartin verran bussilla. Kylä osoittautui yllättävän mukavaksi ja pelkästään yhden illan aikana tapasin useita mielenkiintoisia ihmisiä. Mm. hostellissani juttelin ummet ja lammet respan työntekijälle, joka lopulta osoittautui koko putiikin omistajaksi ja sivubisneksenä omistaa vähän lisää bisneksiä lähialueella. Muun muassa yhden ostoskeskuksen.  Seuraavilla lomilla taidan ensin ottaa suoraan suunnaksi Dominicalin, sillä minulle luvattiin jo muutama vaijeriliuku (googleta zip-line) retki ilmaiseksi sekä ilmaiset bussikyydit San Joseen loppuajaksi.  Täällä reissatessa kohtaa niin monenlaisia ihmisiä ja kuulee niin monenlaisia tarinoita, että oma ajatusmaailma saa ihan uudenlaisia käänteitä. Joskus aikaisemmin en olisi voinut kuvitella, että esimerkiksi juttelisin aamukahvin lomassa teksasilaisen suurtilallisen kanssa tai keskustelisin matkustelun syvemmästä merkityksestä naisen kanssa, joka otti lopputilin töistään Etelä-Afrikassa ja päätti lähteä kiertämään moottoripyörällä yksin Etelä-Amerikkaa. Tai ihan vaan päivittäiset kuulumisen vaihtamiset ”oman kylän poikien” kanssa, jotka eivät tiedä tietokoneista ja facebookeista mitään eivätkä toivo elämältä yksinkertaisesti mitään muuta kuin hyviä aaltoja ja surffaamista. Life is a beach.

Playa Dominical.

Semmosta tällä kertaa. Nyt ollaan taas kotona Matapalossa ja töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä. Työtehtäviä on monipuolistettu entisestään ja nyt toimin jo yksin vastuuta kantavana leaderina yöpartioissa. Päivisin avustan puolestaan erilaisissa tiedonhallinnan ja datan keräämisen tehtävissä eli istuskelen tietokoneen ja mappien äärellä sekä myös suoritan erilaisia tutkimuksia. Työ on sisällöltään ollut valtava positiivinen yllätys. Mutta ehkä seuraavalla kerralla tästä lisää.

Nyt, back to work. Hasta luego!