Suurin osa arjestani täällä Costa
Ricassa koostuu kuitenkin työstäni eli vapaaehtoistyöprojektistani
merikilpikonnien parissa. Jospa nyt malttaisin istahtaa alas ja kirjoittaa
oikeasti siitä mitä täällä paahtavan auringon alla teen kuuden kuukauden ajan reissailun
ja muun seikkailun lisäksi.
Matapalon
kilpikonniensuojelukohde on yksi ASVO:n (Volunteer Association for the
Protected Areas of Costa Rica) neljästä kilpikonnakohteesta ja kapasiteetiltaan
kaikista suurin sekä samalla kaikista suosituin kohde vapaaehtoistyölle. Kuten
olen aikaisemmissa kirjoituksissa maininnut niin olen projektissa kuitenkin
enemmän kuin vapaaehtoistyöntekijä ja minut esitellään kaikille projektin
assarina. Jotkut edeltäjistäni ovat myös keksineet oivan termin ”turtle-slave”,
joka kyllä ajoittain pitää paikkansa. Työn ja vapaa-ajan raja on hiuksenhieno
ja kiireisimpinä viikkoina töitä tehdään kellon ympäri. Toisaalta työ on
äärimmäiset palkitsevaa ja palkkiona kovasta työstä saamme pidempiä vapaita,
kuin muissa ACI:n projekteissa.
Toistuvasti minulta kysellään,
että miltä me sitten kilppareita oikein suojelemme ja minkä ihmeen vuoksi
etsimme joka yö pesiä ympäri rantaa ja roudaamme löytyneet kilpparin pesät
viveroon (=hautomo). Niin, olisihan se hieno ajatus antaa pesien vaan olla
rannalla ja antaa luonnon hoitaa hommansa loppuun. Hieno ajatus, mutta
surullinen tosiasia on, että ihminen on itse se suurin uhka kilpikonnille.
Maailmassa tunnetaan yhteensä 7 merikilpikonnalajia, joista 5 voidaan löytää Costa
Ricasta. Osa lajeista on uhanalaisia ja osa äärimmäisen uhanalaisia.
Työmme täällä projektissa koostuu
yöpartiosta, jossa leaderit lähtevät joka yö 2-3 hengen partion kanssa reppu
selässä talsimaan 6 kilometrin pituista rantaa edestakaisin. Syy, miksi
haluamme pesät löytää mahdollisimman pian on se, että joka ikinen yö on
kilpajuoksua salametsästäjien kanssa, jotka häikäilemättä kääntävät pesät
ylösalaisin ja varastavat sisällön. Kilpikonnan munien myynti ja osto on
ehdottoman laitonta, mutta valitettavan yleistä Costa Rican molemmilla
rannikoilla. Tyynellämerellä salametsästäjät jättävät itse konnat yleensä
rauhaan, mutta Karibialla myös kilpikonnan liha on arvossaan. Ihmisen raakuus
kuitenkin realisoituu valitettavan usein, kuten viime viikonloppuna, kun keittiön
pöytämme muuttui jälleen yölliseksi leikkaussaliksi. Tällä kertaa aikuisen
konnan evät oli viillelty niin pahoin auki, että leikkaus nähtiin toivottamaksi.
Katsoin vierestä, kun tuskissaan olevan konnan sydän pysähtyi ja silmät menivät
kiinni. Tällaisia tapauksia tänä vuonna on sattunut hälyttävän monta ja
tilanteesta tehtiin suuri uutisointi, joten ”big brother-talomme” muuttui
todelliseksi, kun Costa Rican suurin uutiskanava tuli kuvausryhmänsä kanssa
kuvaamaan projektiamme ja elämäämme yhden vuorokauden ajaksi. Laittelen linkkiä
tänne sitten myöhemmin, kunhan juttu tulee ulos J
Jos olemme onnekkaita partioissa
ja satumme rannalla paikalle ensin, niin ensiksi merkitsemme konnan evät ASVO:n
tunnistelaatoilla jos näin ei ole vielä tehty. Kirjaamme ylös myös konnan mitat
ja teemme muun raportoinnin tilanteesta. Tämän jälkeen annamme luonnon hoitaa
lopun ja vierestä katsoen seuraamme luonnon omaa näytelmää, kun konna pikku
kätösillään ja kilpeä apua käyttäen kaivaa uskomattoman tarkasti suunnitellun
pesän hiekkaan, munii munat, huolellisesti peittelee pesän ja poistuu paikalta
jättäen poikaset luonnon armoille.
Joskus ovela konna tekee myös pari ”huijauspesää” ennen oikean pesän
tekoa. Fiksuja konnia.
Kun konna on valmis ja ottanut
suunnaksi meren niin me astumme kehiin ja kaivamme pesän ylös ja siirrämme
sisällön viveroon, jossa pienet kilpparit saavat suuremman mahdollisuuden
kuoritua, sillä viveroa valvotaan 24/7. Viverossa taiteilemme itse käsillä
kilpikonnan tekemää pesää vastaavan pesän, jossa kaikkien mittojen tulee
täsmätä vastaavaa rannalta löytynyttä pesää. Voin sanoa, että olen jo aika
taitava käsittelemään hiekkaa. Viimeksi eilen pidin ”pesänkaivantakoulutuksen”
30 hengen turistiryhmälle ja he eivät meinanneet uskoa miten tarkasti pystyin
tekemään sentilleen oikean kokoisen kolosen noin 5 minuutissa. Ottaiskohan Lappeenrannan hiekkalinna meitsin
töihin ensi kesänä? Dinosaurusten sijaan voin taiteilla kilpikonnien pesiä.
Vivero. |
Sieltä niitä konnia tulee! |
Vapautusta odotellessa. |
Muita syitä kilpikonnien
uhanalaisuuteen ovat muun muassa aikaisemmissa teksteissä mainitsemani
kalastus, koirat ja muut eläimet rannalla, mereen joutunut muovi, rehevöityminen,
kemikaalit ja öljyonnettomuudet, turismi, rantojen rakentaminen ja eroosio sekä
ilmastonmuutoksesta johtuva merenpinnan nousu sekä merilämpötilojen muutos. Ei
ole helppoa olla merikilpikonna 2000-luvulla.
Työni on äärimmäisen
mielenkiintoista enkä voisi kuvitella työkseni mitään muuta täällä kuin
nykyinen työni kilpikonnien parissa enkä Costa Rican kodikseni mitään muuta,
kuin omaa pikku kyläämme täällä Matapalossa. Jokainen työpäivä on täysin
erilainen ja työtehtävät monipuolisia. Työtehtävät vaihtelevat hiekassa
ryömimisestä ja kuoriutumattomien kilpikonnien sikiöiden tutkimuksista aina
luentojen pitämiseen. Oma juttuni on ehdottomasti yöpartiot. Ensimmäisillä
partioillani tein kuolemaa ja mielessäni oli vain ajatus, että en mitenkään
voisi jaksaa tehdä tätä kuuden kuukauden ajan joka ikinen yö. Noh, nyt toimin
itse leaderina ja kellotan jo omia henkilökohtaisia aikojani, kuinka nopeasti
kävelen 6 kilsan rannan päästä päähän. Uusi Vermontista kotoisin oleva ystäväni
Elena naureskelikin, että aivan varmasti kuukauden päästä teen partiot jo juosten. Edellyttäen, että noina öinä ei
ole konnia liikenteessä. Joskus saattaa
mennä useita päiviä, että partioimme ainoastaan tyhjää rantaa. Välillä tulee
toki antaa armoa partion muille kokemattomille jäsenille, joille urheilu
kuumuudessa keskellä yötä ei ole vielä niin tuttua. Viime yön kierroksella
ryhmäläiseni anoivat minulta taukoa jo kahden kilometrin jälkeen. Parasta on
kuitenkin se, kun kesken kävelyn näet tutut jäljet hiekassa ja jälkiä
seuraamalla löydät konnan. Ensimmäisellä kerralla leaderina löysimme kaksi
konnaa, joten lunastin paikkani uutena leaderina aika vakuuttavasti. Vapaaehtoistyöntekijöistä ainoastaan minä ja
Robert toimimme leadereina muun henkilökunnan ohessa.
Ehkä tämä tarinointi töistä
riittää tällä kertaa. Ensi lauantaina lomille lompsis 8 päiväksi niin ehkä
kirjoittelen noista seikkailuista sitten muutaman viikon päästä. Ohessa linkki
kilpikonnatilanteesta Matapalossa espanjaa ymmärtäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti