sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Töitä, töitä ja töitä


Suurin osa arjestani täällä Costa Ricassa koostuu kuitenkin työstäni eli vapaaehtoistyöprojektistani merikilpikonnien parissa. Jospa nyt malttaisin istahtaa alas ja kirjoittaa oikeasti siitä mitä täällä paahtavan auringon alla teen kuuden kuukauden ajan reissailun ja muun seikkailun lisäksi.

Matapalon kilpikonniensuojelukohde on yksi ASVO:n (Volunteer Association for the Protected Areas of Costa Rica) neljästä kilpikonnakohteesta ja kapasiteetiltaan kaikista suurin sekä samalla kaikista suosituin kohde vapaaehtoistyölle. Kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissa maininnut niin olen projektissa kuitenkin enemmän kuin vapaaehtoistyöntekijä ja minut esitellään kaikille projektin assarina. Jotkut edeltäjistäni ovat myös keksineet oivan termin ”turtle-slave”, joka kyllä ajoittain pitää paikkansa. Työn ja vapaa-ajan raja on hiuksenhieno ja kiireisimpinä viikkoina töitä tehdään kellon ympäri. Toisaalta työ on äärimmäiset palkitsevaa ja palkkiona kovasta työstä saamme pidempiä vapaita, kuin muissa ACI:n projekteissa.

Toistuvasti minulta kysellään, että miltä me sitten kilppareita oikein suojelemme ja minkä ihmeen vuoksi etsimme joka yö pesiä ympäri rantaa ja roudaamme löytyneet kilpparin pesät viveroon (=hautomo). Niin, olisihan se hieno ajatus antaa pesien vaan olla rannalla ja antaa luonnon hoitaa hommansa loppuun. Hieno ajatus, mutta surullinen tosiasia on, että ihminen on itse se suurin uhka kilpikonnille. Maailmassa tunnetaan yhteensä 7 merikilpikonnalajia, joista 5 voidaan löytää Costa Ricasta. Osa lajeista on uhanalaisia ja osa äärimmäisen uhanalaisia.

Työmme täällä projektissa koostuu yöpartiosta, jossa leaderit lähtevät joka yö 2-3 hengen partion kanssa reppu selässä talsimaan 6 kilometrin pituista rantaa edestakaisin. Syy, miksi haluamme pesät löytää mahdollisimman pian on se, että joka ikinen yö on kilpajuoksua salametsästäjien kanssa, jotka häikäilemättä kääntävät pesät ylösalaisin ja varastavat sisällön. Kilpikonnan munien myynti ja osto on ehdottoman laitonta, mutta valitettavan yleistä Costa Rican molemmilla rannikoilla. Tyynellämerellä salametsästäjät jättävät itse konnat yleensä rauhaan, mutta Karibialla myös kilpikonnan liha on arvossaan. Ihmisen raakuus kuitenkin realisoituu valitettavan usein, kuten viime viikonloppuna, kun keittiön pöytämme muuttui jälleen yölliseksi leikkaussaliksi. Tällä kertaa aikuisen konnan evät oli viillelty niin pahoin auki, että leikkaus nähtiin toivottamaksi. Katsoin vierestä, kun tuskissaan olevan konnan sydän pysähtyi ja silmät menivät kiinni. Tällaisia tapauksia tänä vuonna on sattunut hälyttävän monta ja tilanteesta tehtiin suuri uutisointi, joten ”big brother-talomme” muuttui todelliseksi, kun Costa Rican suurin uutiskanava tuli kuvausryhmänsä kanssa kuvaamaan projektiamme ja elämäämme yhden vuorokauden ajaksi. Laittelen linkkiä tänne sitten myöhemmin, kunhan juttu tulee ulos J

Jos olemme onnekkaita partioissa ja satumme rannalla paikalle ensin, niin ensiksi merkitsemme konnan evät ASVO:n tunnistelaatoilla jos näin ei ole vielä tehty. Kirjaamme ylös myös konnan mitat ja teemme muun raportoinnin tilanteesta. Tämän jälkeen annamme luonnon hoitaa lopun ja vierestä katsoen seuraamme luonnon omaa näytelmää, kun konna pikku kätösillään ja kilpeä apua käyttäen kaivaa uskomattoman tarkasti suunnitellun pesän hiekkaan, munii munat, huolellisesti peittelee pesän ja poistuu paikalta jättäen poikaset luonnon armoille.  Joskus ovela konna tekee myös pari ”huijauspesää” ennen oikean pesän tekoa. Fiksuja konnia.

Kun konna on valmis ja ottanut suunnaksi meren niin me astumme kehiin ja kaivamme pesän ylös ja siirrämme sisällön viveroon, jossa pienet kilpparit saavat suuremman mahdollisuuden kuoritua, sillä viveroa valvotaan 24/7. Viverossa taiteilemme itse käsillä kilpikonnan tekemää pesää vastaavan pesän, jossa kaikkien mittojen tulee täsmätä vastaavaa rannalta löytynyttä pesää. Voin sanoa, että olen jo aika taitava käsittelemään hiekkaa. Viimeksi eilen pidin ”pesänkaivantakoulutuksen” 30 hengen turistiryhmälle ja he eivät meinanneet uskoa miten tarkasti pystyin tekemään sentilleen oikean kokoisen kolosen noin 5 minuutissa.  Ottaiskohan Lappeenrannan hiekkalinna meitsin töihin ensi kesänä? Dinosaurusten sijaan voin taiteilla kilpikonnien pesiä.

Vivero.

Sieltä niitä konnia tulee!

Vapautusta odotellessa.

Muita syitä kilpikonnien uhanalaisuuteen ovat muun muassa aikaisemmissa teksteissä mainitsemani kalastus, koirat ja muut eläimet rannalla, mereen joutunut muovi, rehevöityminen, kemikaalit ja öljyonnettomuudet, turismi, rantojen rakentaminen ja eroosio sekä ilmastonmuutoksesta johtuva merenpinnan nousu sekä merilämpötilojen muutos. Ei ole helppoa olla merikilpikonna 2000-luvulla.

Työni on äärimmäisen mielenkiintoista enkä voisi kuvitella työkseni mitään muuta täällä kuin nykyinen työni kilpikonnien parissa enkä Costa Rican kodikseni mitään muuta, kuin omaa pikku kyläämme täällä Matapalossa. Jokainen työpäivä on täysin erilainen ja työtehtävät monipuolisia. Työtehtävät vaihtelevat hiekassa ryömimisestä ja kuoriutumattomien kilpikonnien sikiöiden tutkimuksista aina luentojen pitämiseen. Oma juttuni on ehdottomasti yöpartiot. Ensimmäisillä partioillani tein kuolemaa ja mielessäni oli vain ajatus, että en mitenkään voisi jaksaa tehdä tätä kuuden kuukauden ajan joka ikinen yö. Noh, nyt toimin itse leaderina ja kellotan jo omia henkilökohtaisia aikojani, kuinka nopeasti kävelen 6 kilsan rannan päästä päähän. Uusi Vermontista kotoisin oleva ystäväni Elena naureskelikin, että aivan varmasti kuukauden päästä teen partiot  jo juosten. Edellyttäen, että noina öinä ei ole konnia liikenteessä.  Joskus saattaa mennä useita päiviä, että partioimme ainoastaan tyhjää rantaa. Välillä tulee toki antaa armoa partion muille kokemattomille jäsenille, joille urheilu kuumuudessa keskellä yötä ei ole vielä niin tuttua. Viime yön kierroksella ryhmäläiseni anoivat minulta taukoa jo kahden kilometrin jälkeen. Parasta on kuitenkin se, kun kesken kävelyn näet tutut jäljet hiekassa ja jälkiä seuraamalla löydät konnan. Ensimmäisellä kerralla leaderina löysimme kaksi konnaa, joten lunastin paikkani uutena leaderina aika vakuuttavasti.  Vapaaehtoistyöntekijöistä ainoastaan minä ja Robert toimimme leadereina muun henkilökunnan ohessa.

Ehkä tämä tarinointi töistä riittää tällä kertaa. Ensi lauantaina lomille lompsis 8 päiväksi niin ehkä kirjoittelen noista seikkailuista sitten muutaman viikon päästä. Ohessa linkki kilpikonnatilanteesta Matapalossa espanjaa ymmärtäville.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti