Lomat on lusittu taasen ja aika
palata työn ääreen. Kahdeksan päivän hostellielämän jälkeen on mukava palata
takaisin Matapalon kotiin jo tutuksi tulleiden arkirutiineiden ääreen.
Kilpikonnat ovat vain ottaneet ja lähteneet, sillä ainuttakaan emme ole
muutamaan viikkoon löytäneet. Tämä on biologiemme mielestä kuitenkin vain
tyyntä ennen myrskyä, sillä ensi viikosta lähtien odotamme viimeisen
rutistuksen alkavan ja kilpikonnien palaavan ryminällä rannoille. Tämän jälkeen
marraskuun kääntyessä joulukuuksi onkin aika laittaa pillit pussiin ja
kilpikonnien pesintäkausi 2012 Matapalossa päättyy jatkuen vasta ensi huhtikuun
tienoilla. Mitä lie keksimmekään tehdä pari kuukautta täällä, sitä en tiedä.
Luvassa on paljon ainakin fyysistä työtä viverossa valmistellessamme kaiken
valmiiksi ensi kautta varten. 20 kilon hiekkasäkkejä kun kantelee 35 asteen
helteissä niin sitä tietää todellakin jotain tehneensä. Luvassa tammikuulle on
varmasti myös paljon surffausta. Näissä kiireissä en ole surffausta ehtinyt
harjoittamaan, mutta joulu-tammikuussa otan kaiken irti mitä Matapalosta saa.
Siis toisinsanoin surffaus ja ratsastus. Sain myös luvan joulu-tammikuussa vierailla
Costa Rican muissa kilppariprojekteissa, jottei aika käy aivan tylsäksi ja
pääsen vähän katselemaan miten niitä konnia suojellaan mm. Karibialla. Jotkin
projekteista sijaitsevat aika extreme-olosuhteissa ja niiden rinnalla
Matapalomme tuntuu aurinkomatkojen viiden tähden lomakohteelta. Esimerkiksi
Buena Vistan projektiin päästäkseen tulee ensin matkata veneellä ja tämän
jälkeen ylittää joki, jossa asustelee krokotiileja ja kärmeksiä. Kahlaten. Sähköjä
tai juoksevaa vettä ei luonnollisesti ole. Muutama päivä riittänee tässä
kohteessa.
Tosiaan palatakseni viimeisimpiin
vapaisiin niin viikko oli aikalailla lentämistä paikasta A paikkaan B. Aloitin
lomat paikkakunnalta Puntarenas, joka on nimensä mukaisesti
Puntarenas-provinssin pääkaupunki. Jälleen kerran Costa Rican pieni koko
realisoitui minulle, kun ”isoksi kaupungiksi” kerrottu Puntarenas oli kävelty
läpi noin vartissa. Mainittavan arvoista kaupungissa on kuitenkin se, että
Puntarenas toimii suurien risteilyalusten Costa Rica pysäkkinä, joten hyvin
läheltä pääsin ihmettelemään viimeisen päälle huoliteltua Karibian laivaa
”Coral Princess”. Rantabaarissa tutustuin myös laivan kahteen unkarilaiseen
työntekijään, joiden elämäntapa oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Maa ja
satama vaihtuvat lähes päivittäin ja jopa 10 kuukautta saattaa vierähtää
yhdellä työkeikalla. Normiduuni.
Seuraavana aamuna jätin
Puntarenasin taakseni ja hyppäsin rinkkani kanssa lauttaan, joka kuljetti minut
1,5 tunnissa Costa Rican Nicoya Peninsula- nimiselle niemekkeelle. Täällä
jatkoin matkaani Santa Teresa nimiseen rantakaupunkiin, jossa tarkoituksenani
oli unohtaa kilpikonnat muutamaksi päiväksi ja vain rentoutua hostellin
uima-altaalla kolmen päivän ajan. Onnistuin tavoitteessani melko hyvin. Muuten
Santa Teresan nukkuva kaupunki oli aika lailla kuollut ja paikalliset tuntuivat
vain odottavan turistikauden alkamista. Hostelli oli kuitenkin viimeisen päälle
siisti uima-altaineen ja ulkoilmakeittiöineen ja huoneestakin pulitin vaivaiset
12 $ yö. Muun kaupungin uinuessa uin meressä ja altaalla, vuokrasin pyörän, luin ja katselin telkkaria, kävin juoksemassa
ja muuten vaan ihmettelin maailman menoa. Aamuisin keitin itselleni kaurapuuroa
ja voin myöntää, että suomalainen kaurapuuro muutaman kuukauden tauon jälkeen
oli niin hyvää, että meinasi itku päästä. Vähän toivottavaa vaihtelua
papu-riisi-mössöihin, joka muuten alkaa tulla jo korvista ulos. Koin Santa
Teresassa myös järjestyksessään kolmannen maanjäristyksen Costa Ricassa (ja
siis koskaan) ja tällä kertaa järistys tuntui kyllä ehkä hieman liikaa, sillä
pahaksi onnekseni satuin juuri olemaan puurakenteisen hostellimme yläkerrassa.
Yli 6 richterin tärinä laittoi koko hostellin huojumaan niin kovin, että
hetkeksi kaikki valot sammuivat ja koko hostelli huojui järistyksen mukana ja
piti ottaa jopa seinästä tukea. Hieman säikäytti, mutta kaikki hyvin, kun
pelkällä säikähdyksellä selvittiin J
Santa Teresan jälkeen maisema
vaihtui täysin kun kuollut surffikaupunki vaihtui San Josen hektiseen
vilskeeseen. Mainittakoon kuitenkin, että sää San Josessa oli erinomainen enkä
rantapummina joutunutkaan toppatakin ostoon. Luvassa oli kahden päivän ajan
ACI-aktiviteetteja mm. kansainvälisen päivän muodossa, jossa tehtävämme oli
promota omaa maatamme ticoille, jotka haaveilevat vapaaehtoistöistä ulkomailla.
Lievän sekoilun ja lukuisten ideariihien
jälkeen päädyimme Mariannan ja Vilman kanssa promoamaan Suomea jouluteemalla,
joka tuntui uppoavan joulupuuroa myöten costa ricalaisiin melko hyvin. Marianne
ja Vilma keittelivät jättikattilallisen joulupuuroa ja teema viimeisteltiin
jättisatsilla joulupipareita, jotka olivat aika hitti. Huomattavasti makeampiin
jälkkäreihin tottuneet ticot ehkä hieman nyrpistelivät nenäänsä joulupuurolle,
mutta viereisen pöydän naapurimme ruotsalaiset kyllä tajusivat joulupuuron
päälle ja santsasivat kattilan ääressä tasaisin väliajoin. Olenkin ruotsalaisen
ystäväni Lisan kanssa sopinut, että välimme pysyvät erittäin hyvinä niin kauan
kunhan emme ala keskustelemaan jääkiekosta. ACI-päivän aktiviteetit päättyivät villeihin
halloween bileisiin ja kaiken kaikkiaan koko päivä oli todella hauska, kun sai
nähdä kaikki kaverit pitkän tauon jälkeen ja kuulla muiden kokemuksista
rakkaassa Costa Ricassamme. Halloween bileissä törmäsimme myös sattumalta
suomalaiseen tyttöön sekä costa ricalaiseen mieheen, joka oli ollut Suomessa
töissä useamman vuoden. Herrasmiehen mielestä Hamina on maailman paras kaupunki.
Ruuhkaa tiellä. |
Manuel Antonio. |
Manuel Antonion hostelli. |
Santa Teresan hostellin keittiö. |
Joulutunnelmia Suomen tapaan. |
Vielä maisemakuvaa Manuel Antoniosta. |
Nyt arki jatkuu taas Matapalossa
ja kohti joulua mennään- ainakin mitä kauppojen näyteikkunoista käy ilmi.
Vuoden Jenkeissä asuneena en olisi uskonut löytäväni materialistisempaa joulua,
mutta väärässä olin. Vaikka Costa Rica ei varsinaisesti mikään talven ihmemaa
olekaan, niin jo lokakuussa (!!) kauppojen näyteikkunat tulvivat
joulukoristeista ja kaikenlaisesta muusta tarpeettomasta joulukrääsästä.
Ruokakaupassa rallattavat joululaulut 24/7 jo ennen halloweenia. Sinänsä
hassua, sillä paikallisten mukaan joulua kyllä hypetetään noin kolmen kuukauden
ajan, mutta varsinaisen h-hetken koittaessa eli jouluaattona ei sitten tehdäkään
juuri mitään eikä joulun vieton perinne ulotu läheskään kaikkialle Costa
Ricassa. Ehkä tänä vuonna pitää hieman opettaa ticoja miten joulua vietetään a
la Suomi, etenkin kuun saan Suomesta asti ystäväni Maijan sitä kanssani
viettämään J
Työkuviot pyörähtivät käyntiin
siis Matapalossa, tosin normaalia kiireisemmässä muodossa kun sain aloittaa
uuden työrupeaman kolmipäiväisten kilpikonnafestivaalien muodossa. Kyläyhteisö
järjestää vuosittain kyseiset festarit ja ASVO luonnollisesti antaa suuren
panostuksen festivaalien järjestämiseen. Kolme päivää oli täynnä tanssia,
laulua, myyntikojuja, kilpparivalistusta, kisailuja, syömistä, juomista ja
muuten vain rentoa oleskelua kyläyhteisön kesken. Muutama turistikin eksyi
mukaan.
Nyt arki jatkuu kuitenkin rauhallisempana
normaalien arjen rutiineiden muodossa. On hämmästyttävää, miten nopeasti
Matapalon kaltainen lappeen Rannasta kaikin mahdollisin tavoin eroava paikka
alkaa tuntua kodilta. Toisaalta kohta ollaan seikkailun puolivälissä, aika
menee niin nopeasti, ettei sitä meinaa käsittää. Viimeinen puolikas pyörähtää
käyntiin ja siitä otetaan kyllä kaikki irti. Luvassa on ainakin reissu
Panamaan, Maijan vierailu, loppuleiri sekä helmikuussa aikeissa on tehdä reissu
Nicaraguaan ennen Suomeen paluuta.
Matapalo ja turtlesit kuittaa
tällä kertaa.
ps. Go SaiPa, torilla tavataan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti