Panamaa sun muuta

Aika jatkaa juoksuaan ja koko syksyn odotettu Panaman matkakin on heitetty. Seuraavalla kerralla kun vapaus koittaa niin onkin jo aika matkata San Josen kansainväliselle kentälle vastaanottamaan Maija Suomesta kylään kahdeksi viikoksi. Kolme viikkoa pitäisi kuitenkin malttaa tuota päivää odottaa ja keskittyä taas paiskimaan töitä. Tai ei. Pahasti näyttää, että kilpparit ovat jättäneet hyvästit tältä kaudelta ja loppuajan saan keskittyä hiekanvaihtoon viverossa. Kokonaisen viikon saldo partioilta on yksi 1,5 metrin pituinen  boa. Ei hyvä. Onneksi tammikuussa pääsen katselemaan muita maisemia, kun minut yhdessä Danielin kanssa lähetetään Karibialle töihin. Kuulostaa unelmalta, mutta Karibian projektissa paiskitaan töitä ympäri vuoden rajuimmissa olosuhteissa.

Panaman reissu tosiaan on takana, joten ehkä muutama sananen siitä. Matka alkoi ehkä hieman kiukkuisissa tunnelmissa kun jouduin matkaamaan Matapalosta 5 tuntia niin-kovasti-rakastamaani-San Joseen ihan vaan napatakseni bussin takaisin Matapalon seuduille, sillä ylitimme rajan Tyynenmeren puolelta. Itse Panaman matkakin alkoi ehkä hieman hektisissä tunnelmissa, kun käsitys ”tico-time” sai aivan uuden merkityksen kun olimme sopineet koordinaattorimme Memon kanssa tapaamisen bussiterminaaliin klo 7 sillä päivän ainut bussi Panamaan lähtee klo 7.30. Memo saapuikin asemalle melkein ajoissa klo 7.32 ja tätä ennen saimme rukoilla bussikuskia odottamaan, sillä ilman Memoahan matkasta ei olisi tullut mitään, sillä hänellä oli hallussaan koko 15 hengen porukan passit ja matkaliput sekä hotellivaraukset. Matkaan kuitenkin päästiin ja kevyehkön 9,5 tunnin matkan jälkeen olimme Panamassa.

Panamassa tukikohtamme sijaitsi David-nimisessä kaupungissa, joka huhujen mukaan on Panaman toiseksi suurin kaupunki. Ilmeisesti Panamakaan ei siis ole koolla pilattu. Toki tulee ottaa huomioon, että pääkaupunki Panama City on aivan toista luokkaa kuin San Jose pilvenpiirtäjineen kaikkineen. Kaiken kaikkiaan Panama erosi Costa Ricasta kuitenkin yllättävän paljon. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi, että Panamassa on nähtävillä hitusen enemmän alkuperäistä lattarikulttuuria. Alkuperäisintiaani perinteisine asuineen katukuvassa ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Mukava plussa Costa Ricaan nähden oli Panaman naurettavan alhaiset hinnat. Aidot Converset tarttuivat mukaan 20 dollarilla, samaan 20 dollarin hintaan tinkasin itselleni myös uudet juoksulenkkarit. Ruoan hinta ravintoloissa ei myöskään ollut hinnalla pilattu ja kolmen päivän ajan nautiskelimme hyvästä ruoasta ja juomasta todella edullisesti. Panamassa ei tarvinnut syödä gallo pintoa (papuja ja riisiä) aamupalaksi. Panamalaiset sen sijaan naureskelevat costa ricalaisten tavalla syödä galloa aamupalaksi. Itse vetävät tyytyväisenä porsaan kyljyksiä, pihvejä ja makkaroita aamiaisena. Tähän en itse pystynyt klo 8.30 aamulla vaan tyydyin pannareihin ja hedelmiin. Mielenkiintoisen ja mainitsemisen arvoisen makuelämyksen tarjosi myös oluen makuinen jäätelö. Hieman outoa oli tilata jäätelöbaarissa ”öö..yksi..olut?..kiitos”.

Panaman katukuvaa.

Kuuluisa olutjäätelö.

Illanviettoa Panamassa Suomen ja Islannin voimin.

Kun tarvittava 72 tuntia uuden 90 päivän oleskeluluvan saamiseksi täyttyi niin otimme suunnaksi koti Costa Rican. Tullimuodollisuudet paluumatkalla eivät sujuneet ihan niin kuin elokuvissa, sillä Panama-Costa Rican rajamuodollisuudet olivat hyvinkin mielenkiintoisia, mutta loppujen lopuksi kaikki saivat uudet leimat passiin ja näin lähtee käyntiin viimeiset 90 päivää Costa Ricassa.

Paluumatkalla pysähdyin viettämään viikonlopun Mariannan ja englantilaisen ystäväni Louisin kanssa naapurikylässä Dominicalissa. Lauantaina vierailimme läheisessä Marina Ballena kansallispuistossa. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti valasta, sillä puiston rantaviiva on valaan pyrstön muotoinen. Puistossa on myös mahdollisuus varata itselleen valasretkiä, joissa huristellaan veneellä kaikuluotainta seuraten valaiden luo. 60 dollarin hinta ei kuitenkaan houkutellut, mutta voi olla, että tämän retken ehkä kuitenkin tulen vielä ennen Suomeen paluuta suorittamaan. Itse puistossa ”valaan häntään” päästäksemme meidän tuli odotella kolme tuntia laskuveden alkua, jolloin saarekkeelle voi kävellä eikä uida. Odotimme kärsivällisesti kolme tuntia rannalla makoillen (tai Marianna hiekkalinnaa rakentaen) pääsyä saarekkeelle ihan vaan lopulta todetaksemme, että saareke on pelkkiä teräviä kiviä täynnä eikä siellä voi oikein edes kävellä. Tämän jälkeen palasimme Dominicaliin. Älkää ymmärtäkö väärin, kansallispuisto rantoineen kaikkineen oli uskomattoman kaunis. Tulipahan sekin koettua ja näettyä kun ihan melkein naapurissa asun :)

Marina Ballena.

Matapalo tosiaan hiljenee kovaa vauhtia tältä kaudelta. Vapaaehtoistyöntekijöitä ei enää juurikaan ole ja loppuajan saamme pärjäillä suureksi osaksi omalla porukalla. Tekemistä saa välillä keksimällä keksiä itselleen ja uudeksi harrastukseksi olenkin valinnut ratsastuksen, hevosia kun täällä Matapalossa riittää. Lännenratsastukseen piti aluksi vähän totutella, mutta kun vauhtiin päästiin niin hyvin nopeasti kiidettiin jo laukkaa pitkin rantaviivaa. Välillä poiketaan jokien yli mangrovemetsiin tai pysähdytään poimimaan verigreippejä, sitruunoita ja appelsiineja suoraan puusta hevosen selästä käsin. Voisi sitä huonomminkin harrastukset valita!

Nykyisin käyn myös juoksemassa lähes joka aamu. Urheileva nainen on Costa Ricassa ja erityisesti pienillä paikkakunnilla harvinaisuus, joten kyläläiset katsovat minua lähes poikkeuksetta kuten hullua kun viiletän menemään pitkin hiekkateitä. Nyt ehkä ovat jo melkein tottuneet hulluun juoksevaan suomalaiseen ja välillä jopa kannustavat kun juoksen talojen ohi. Juoksumaastot täällä ovat kuitenkin niin erinomaiset, ettei niitä voi olla hyödyntämättä.

Muuten voisin sanoa olevani jo melko sopeutunut paikalliseen kulttuuriin, siitä kertoo jopa nykyinen ihonvärini. Puhuessani espanjaa minua luullaan ajoittain costa ricalaiseksi ja taidanpa olla jopa ruskettuneempi kuin suurin osa costa ricalaisista. Saa nähdä tunnistetaanko minua enää edes suomalaiseksi kun palaan takaisin kylmään koti-Suomeen.

Nyt riittää tarinointi tällä kertaa. Palataan asiaan joulukuun puolella. Nauttikaa lumesta ja joulunodotuksesta. Minua odottaa hieman erilainen joulukuu, mutta koitan ottaa siitäkin kaiken irti :)