Uusi vuosi, uudet kujeet

Kyllähän tästä on jo reilusti yli kuukausi vierähtänyt kun viimeksi olen blogia päivitellyt, mutta parempi myöhään kuin ei enää milloinkaan! Tyynenmeren aallot eivät kuitenkaan tyystin minua ole nielaisseet matkaansa, vaikka Manuel Antonion aallot siinä kyllä melkein onnistuivatkin ja muutaman aallon myllerryksessä otettiin vähän kuperkeikkaa takaperin. Tätä kirjoittaessani olen vierailulla Montezuman projektissa, pelastamassa kilppareita vähän pohjoisemmassa. Tämän vierailun jälkeen viimeisiä lomia projektissa viedään ja 7.2 on aika jättää varmastikin hyvin itkuiset hyvästit Matapalon kodille ennen siirtymistä loppureissuille ja lopulta monien mutkien kautta takaisin kylmään Pohjolaan. Mutta ei mietitä sitä ihan vielä..

Joulut tuli ja meni ja uusivuosikin vaihtui Matapalon terassilla ilotulitusta katsellen. Hyvin erilaiset pyhät oli kuin mitä nyt joulun luvatussa maassamme Suomessa on totuttu. Jouluna syötiin currya lähiravintolassa trance-musiikin tahtiin ja pelattiin korttia. Kyllähän siinä vähän (eikä ehkä niin vähääkään) koti-ikävä tuli, mutta voin sanoa, että oli ainakin aika erilainen joulu! Uusivuosi meni todella mukavasti grillaten, salsan saloja opetellen ja rakettien pauketta kuunnellen. Mukavaa vaihtelua oli, että ensimmäisen kerran elämässäni en ollut uudenvuoden aattona aivan umpijäässä! Vuoden vaihtuessa sveitsiläisen Jennyn kanssa olimme kuitenkin aivan amatööritonttuja, kun hätiköiden menimme huutelemaan uutta vuotta toisiamme halaillen, ennen kuin tajusimme, että ilmeisesti perinteisemmin Costa Ricassa on tapana ensin hartaasti kuunnella Ave Maria sekä kansallishymni ja vasta tämän jälkeen saa riehua.

Maijakin piipahti Costa Ricassa kahden viikon ajan katsastamassa täkäläistä elämänmenoa. Reissu meni paremmin kuin hyvin ja ainakaan minun korviini ei ole kantautunut valituksia matkatoimiston (eli itseni) järjestämistä aktiviteeteista. Puerto Viejot ja Manuel Antoniot tuli koluttua läpi ja hauskaa oli. Tulivuorellekin mentiin ihan vaan toteamaan kahden tunnin matkaamisen jälkeen, että tulivuorta ei sateen ja sumun vuoksi näy missään ja kraatterin reunalla kävimme näin ollen juomassa sellaiset 25 dollarin arvoiset kahvit näkemättä yhtään mitään. Maijalla oli kyllä kivaa katsellessaan minun tuskaista vinkumistani, sillä ensimmäistä kertaa Costa Ricassa minulla oli oikeasti todella kylmä ja noin 10–15 asteen kylmyys (kyllä, kylmyys!) tuntui pureutuvan luihin ja ytimiin asti. Tervemenoa Suomeen helmikuussa Tiina! Luultavasti jään Helsinki-Vantaan tuulikaappiin itkemään ennen kuin veljeni saa raahattua minut autoon.

Toisaalta oli erittäin hyödyllistä ja opettavaista katsella vasta Costa Ricaan rantautuneen suomalaisen ystäväni reaktioita kaikesta hänelle niin uudesta ja ihmeellisestä. Antoi ehkä vähän perspektiiviä minkälainen Costa Rican Jungle Jane minusta on tässä muutamassa kuukaudessa kasvanut ja millainen kotisopeutumisen prosessi minulla on vielä edessä. Mutta Costa Rica opettaa, ötököitä semisti pelkäävä Maija jahtasi jo sujuvasti kahden viikon jälkeen torakoita Raid-pullo kädessä ja kovasti suunnitteli, että miten olisi mahdollista salakuljettaa muutama pienen pieni kurnuttava gekko matkalaukussa takaisin Suomeen. Ne kun ovat niin suloisia ja hyvin käteviä kesäisin itikoita vastaan.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Maijan matkassa oli myös se, että Maija tuntui hetkeksi tuovan kaikki suomalaiset mukanaan Costa Ricaan. Elokuusta lähtien en ollut juurikaan suomalaisiin törmännyt, mutta Maijan vierailun aikana suomalaisia tuntui pölähtävän joka puskan takaa. Ajoittain tämä aiheutti noloja tilanteita, sillä olen jotakuinkin tottunut, että suomi on Costa Ricassa toiminut minun, Mariannan ja Vilman kesken eräänlaisena salakielenä kenenkään sitä ymmärtämättä, joten rauhassa on voinut ääneen kailottaa ihan mitä tahansa. Näin ei kuitenkaan ollut aina Maijan vierailun aikana. Tämä minun kannattanee muistaa myös heti Suomeen palattuani, en välttämättä ensin tajuakaan, että ympärilläni olevat ihmiset oikeasti ymmärtävät, kun puhun vierustoverilleni suomea.

Mutta haikeaahan se oli kahden viikon jälkeen saattaa ystävä takaisin kentälle. Toisaalta tuntui, että mielellään sitä olisi hypännyt Maijan matkaan ja rakkaaseen Suomeen, mutta toisaalta tiedän, että ei tämä reissu vielä ole taputeltu! Vielä on nähtävää ja tehtävää ja kotiinpaluu helmikuussa maistunee näin ollen entistä makeammalta. Kauhulla kuitenkin odotan tuota päivää helmikuussa, kun Matapalon perheelle tulee aika sanoa hyvästit. Rosan lähetin jo takaisin Espanjaan ja kyllähän siinä itku tuli, kun syyskuusta lähtien kuitenkin kämppiksinä asusteltiin.

Mutta takaisin tähän hetkeen. Nyt ollaan siis pelastamassa konnia Guanacasten provinssissa sijaitsevassa Montezuman projektissa. Kilpikonnat eivät enää tulleet luokseni Matapaloon, joten minä puolestani otin ja läksin kilpikonnien luo. Projekti on erittäin kaunis ja omasta minimakuukammaristani avautuu suora näkymä merelle. Terassilla kahvitellessa apinat tulevat ajoittain tekemään hyvinkin läheistä tuttavuutta ja tänään sain suojella syömääni omenaa ihan urakalla kun pienen pienet apinavarkaan kätöset sitä myös havittelivat. Nämä ovat varmaan niitä Maijan pelkäämiä apinoita, jotka suutuspäissään voivat repiä turistilta naaman. Tai ei. Mutta kyllä siinä askeleen otti taaksepäin kun eräskin apina vetäisi herneen nenään kun tajusi, etten tosissaan aio hänelle banaanin banaania antaa ja näin ollen rupesi riehumaan ja yritti kaataa pari keittiön tuolia..

Tänään pääsin näkemään myös ensimmäiset Baula (googleta leatherback turtle) kilpparit kun niitä syntyi muutama viverossa. Tämä kilpikonnalajike on aikuiseksi kasvaessaan ihan mittavan kokoinen, pituutta saattaa olla reippaasti yli 1,5 metriä! Montezuman jälkeen minua odottaa viimeiset viralliset vapaat projektista ja suunnaksi otan tällä kertaa tulivuoret. Jos tulivuorten kiertämiseen on varattu aikaa 8 päivää ja suuntana kokonainen tulivuorialue niin luulisi, että nyt tärppää ja oikeasti onnistun ottamaan jopa kuvan tulivuoresta. Vamos a ver.

Näistä tulevista seikkailuista kirjoittelen sitten myöhemmin. Kuvia en valitettavasti Maijan ja Tiinan kootuista seikkailuista voi nyt laittaa, kun minä tohelo unohdin uuden kamerani liitäntäpiuhan Matapaloon.  Seuraavalla kerralla laitan tuplasti kuvia!

Ei minulla muuta. Hengissä ollaan!